Kesä tulee!

Tänään oli ihan älyttömän lämmin päivä, t-paita keli! :) Paistateltiin päivää jonkun aikaa tossa pihalla, ennen ku Samulin ja Juhon piti lähteä vielä tunneille. Muilla pojilla oli vapaata ja ne oli kai lähdössä johonkin kaupungille ja pyysivät mua mukaan.

Kampuksen porteilla törmättiin yhteen kreikkalaisjätkään, jonka kanssa jäätiin sitten juttelemaan.

Tästä tyypistä on itseasiassa meidän suomalaisten kesken muodostunut jo lähes sisäpiirivitsi. :D Siis tässä tyypissä ei ole varsinaisesti mitään vikaa, päinvastoin. Vaikee ehkä kuvitella näkemättä itse, mutta tää on vaan niiin letkee, ku voi ihminen vaan olla. Aina semmonen lepposa hymynvirne naamalla, puhuu poikkeuksetta todella hiljasella volyymillä, niinkuin kaikki mitä se sanois ois jotain suuremman luokan salaisuuksia. Tätä vielä korostaa se että se tarkkailee sen ympäristöä jatkuvasti vilkuilemalla. Ja aina hymyilyttää. :D

Tilannekomiikan määrä alkokin olemaan melkonen, kun tämä meidän Jukka K. Pohjanmaalta keskustelee tän kreikkalaistyypin kanssa: toinen puhuu niin hiljasella äänellä, et hyvä kun itse siihe parin metrin päähän kuulin, ja toinen kailottaa niin et kuuluu varmasti parin korttelin päähän. :DD

Kreikkalaiskaveri selitti meille tosiaan siinä reitin hyvään puistoon, joten hylättiin meidän kaupunkisuunnitelma, ja lähdettiin sinne. :)

Puistossa

Puistoon oli sisäänpääsymaksu: 2 juania.

Jumituttiin istuskelemaan lammelle varmaan yli tunniks. Jossain vaiheessa joku mies kävi siinä kalastelemassa atraimella, ja sai ainakin yhden kalan. :D Todettiin, että onkiminen on ihan nössöä hommaa, atrain se olla pitää!

| Lampi.

| Haluan tommosen sillan. :>

Käveltiin ympäriinsä puistossa ja pysähdyttiin kioskille syömään jätskiä, ja soitettiin muulle porukalle et tulee kans sinne.

Jukka K:lla oli vähän liikaa energiaa, ja se esitteli mm. sen huikeita tai chi -taitoja:


| Tai chi -Jukka :'D

Ja sama meno jatkuu:

| Näitäkin kuvia ois ollu muutama, mutten viittiny laittaa kaikkia tähän. Niissä Jukka on mitä kummallisimmissa asennoissa, suurimmaks osaks ilmassa. :D

Muut pojat oli löytäny puistosta semmosen isomman lätäkön, jossa oli kuulemman hiekkaranta. Lähdettiin käppäileen sinne. :) Muutama suomalaistyttö sieltä toiselta kampukselta liitty myös meidän seuraan.

Täällä on muuten alkanu kirsikkapuut kukkia. : ) Tosi söpöjä ovat.

| Kirsikankukkia :>

Puiston takaosassa oli tosiaan isompi "lampi" ja pieni hiekkaranta. Ja älyttömästi hääpareja kuvattavana. :) Ei mikään ihme toisaalta, kun oli niin hieno sää. Täällä taitaa olla valkonen (tai joku muu vaalee/harmaa) puku miehillä tosi suosittu, en nimittäin muista nähneeni ainootakaan mustaa pukua kellään tuolla. :o Tai sit se on joku uskomusjuttu. Täytyy perehtyä joskus asiaan.

| Kuvaaja ja assistentti asettelemassa laahusta kuosiin.

Juho ja Samulikin pääsi tunneilta, ja soitteli meille missä ollaan. Ooteltiin hetki niitä ja Maryannee ja Iinaa, ennen ku jatkettiin matkaa ton isomman lammen toiselle puolelle. Hyvä kun joku varmaan max. 3v muksu käveli äitinsä/mummonsa kanssa meitä vastaan, ja näki Samulin, ni se muksu vaan alko heiluttaan kättä Samulille ja hoki et "hellou hellou hellou!!" :DD Revettiin vaan ku se oli niin sulonen. Se sen äiti/mummo mikä olikaan alko kans nauraa... :D Ihana.

Aurinkokin alko jo pikkuhiljaa laskee, ja loppuaika vaan chillattiin ja istuskeltiin semmosen kivisysteemin päällä. :) Samulilla oli kans liikaa energiaa ja sekin heitteli vaan jotain puolivoltteja ja käveli käsillään jne. :D

| Samuli ja Tsing Tao.

Sit lähdettiin käveleen pois, kun puisto kai meni kiinni tai jotain. Osa lähti syömään mut minä, Juho, Maryanne ja Iina aateltiin et voitais ehkä kokeilla tehdä itse jotain safkaa tänään. Lähdettiin siis RT Marttiin. 

| Maryanne ja Juho. Ja takana lisää kirsikankukkia. :)

Omat kokkailut, osa 2

Mentiin siis RT Marttiin ja aateltiin et joku wokki vois olla suht helppo tehdä. Ostettiin kaikenmaailman vihanneksia, porkkanoita, paprikaa, herneenpalkoja, parsakaalia, sipulia jne. Sit ostettiin jotain tuorepasta -tyyppisiä nuudeleita, ja mentiin kastikehyllylle ihmettelemään. Juho ja minä otettiin myös jotkut naudanlihapihvit.

Pyörittiin kastikehyllyllä ilmeisesti niin kauan, et paikallisetkin tuli jo kyseleen et millasta tarvittais. :D Yritin selittää mitä ollaan tekemässä, ja kysellä et mikä olis siihen sopivaa. Loppujen lopuks iski kuitenkin se kielimuuri taas välii ja minä ja 3 kiinalaista vaan nauretaan ku ei kommunikointi oikein pelitä. Loppujen lopuks otettiin paria kastiketta, toinen joku valkosipulichilijuttu, ja toinen kai jotain perussoijakastiketta. Näytin sitä sille kiinalaismiehelle ja se elehti et se passaa. Tosiaan ku siel oli niitä soijakastikkeita joku miljoona erilaista, tyyliin sienille jne oli omansa. Ja oli myös erikseen vaaleeta ja tummaa soijakastiketta. o_O

Sit mentiin asuntolalle kokkaileen. Mari tuli myös meidän kanssa. Homma sujui ihan hyvin, mutta sit jossain vaiheessa tajuttiin, et kastikkeeseen käytettiin kyl pullovettä, mut oltiin keitetty ne nuudelit hanavedessä. Ja se hanavesi maistuu tosiaan semmoselle mutavedelle... :S

| Wokkii

Mentiin kerrosta alemmas semmoseen luokkatilaan syömään. Ja kuinka ruoka oli onnistunut:

Wokki oli kasviksien osalta ihan jees, mutta nuudelit oli ylikypsiä ja niissä oli outo sivumaku. Varmaan sen hanasta otetun keitinveden takia. Wokki oli kans aika tulista, kun siinä oli sitä valkosipulichilikastiketta. Pihvit oli maukkaita, tosin ois ollu vielä parempia mediumina. Ei uskalla vaa täällä tehä mitää puolkypsää safkaa. :D Oli ehkä vähän brutaalia syödä pihviä puikoilla. Salaatti oli tosi hyvää ja raikasta, varsinki ne kirsikkatomaatit, hullun hyviä. :)

Syötiin kauan, naurettiin ulkoa kuuluville rellestysäänille ja juteltiin kaikenlaista. Oli tosi mukavaa. ^^